Hyppää sisältöön

Verkostolle

Kohtaatko työssäsi nuoria aikuisia, jotka voisivat kiinnostua, innostua ja hyötyä kulttuuripajatoiminnasta? Olemme avoimia uusille yhteistyömahdollisuuksille.

Kulttuuripaja Casa on aloittanut toimintansa keväällä 2023 osoitteessa Linnankatu 9 b 14.
Keskeinen sijainti helpottaa yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Casan toimintaan ovat tervetulleita kaikki 18-35-vuotiaat, jotka kokevat kuuluvansa kohderyhmään. Yhteisiä nimittäjiä kävijöiden elämäntilanteissa ovat esimerkiksi yksinäisyys, mielenterveyden haasteet, haasteet opinnoissa tai työttömyys.

Kulttuuripajalle ohjaava taho voi olla esimerkiksi

  • etsivä nuorisotyö tai Ohjaamo
  • opiskelijaterveydenhuolto tai koulupsykologi
  • kaveri tai kumppani
  • TE-toimisto
  • psykiatrinen hoitoyksikkö
  • muu tammattilainen: sosiaalityöntekijä, lääkäri, sairaanhoitaja, psykologi, terapeutti, Nuotti-valmentaja jne.

Kulttuuripaja Casan toiminta eroaa muusta kohderyhmälle suunnatusta toiminnasta jonkin verran. Toimintaan mukaan pääseminen ei edellytä odotusaikaa tai lomakkeiden täyttämistä, vaan tutustumiskäyntejä sovittaan joustavasti pajan aukioloajan puitteissa.
Käyntien määrää ei rajoiteta, vaan osallistuja saa itse määritellä kuinka paljon ja kuinka kauan hän haluaa olla mukana toiminnassa. Kävijän status voi olla mikä tahansa. Casa ei ole hoidollinen paikka, mutta tarjoamme mahdollisuuden keskusteluun ja autamme löytämään tarvittavat tuet ja kontaktit.

Casan toiminta suunnitellaan yhdessä vertaisohjaajien ja kävijöiden kanssa pohjautuen heidän kiinnostuksensa kohteisiin. Yhteisöllisyys ja vaikuttamisen mahdollisuus ovat merkittävässä roolissa.

Vertaisohjaajia koulutetaan kaksi kertaa vuodessa. Tähän mennessä koulutettuja vertaisohjaajia on 17. Toiminnan ohjaaminen on vertaisohjaajille täysin vapaaehtoista. Casan toiminta muodostuu pääasiassa vertaisohjaajien ohjaamista toiminnallisista ryhmistä, henkilökunnan toimiessa taustatukena.

Toiminta on voimauttavaa kulttuuri-, taide- ja harrastustoimintaa, joka antaa uusia voimavaroja ja näkökulmia. Toiminnan vapaaehtoisuus vastuuttaa; kulttuuripajan aikatauluihin sitoutuminen tukee myös vapaa-ajan tavoitteiden saavuttamista. Ohjattu toiminnallinen vertaistuki ja toiminnan vertaisohjaajalähtöinen rakenne antavat positiivisia kokemuksia yhteisöllisyydestä, vertaisuudesta ja osallisuudesta.

Casan yhteisö on avoin erilaisille yhteistyökuvioille. Pajan tiloihin ja toimintaan kutsumme mielellämme erilaisia ryhmiä ja kohderyhmän kanssa toimivia verkoston jäseniä tutustumaan ja keskustelemaan yhteistyön mahdollisuuksista. Tulemme mielellämme kertomaan ja keskustelemaan kulttuuripajatoiminnasta myös pajan ulkopuolelle! Meille voi vinkata tapahtumista ja tilaisuuksista, missä meidän olisi hyvä olla mukana.